Tänne tulee jäsenten omia kertomuksia matkoista.
Vuosi 2019
Joulu Matka Imatran Kylpylä
NYT VÄHÄN PÄTKII
-Listassa on nyt 56 nimeä. Tasan 56. Alun perin olin ajatellut, että 24 paikkaa riittää. Mutta eihän ne mihinkään riittäneet. Onneksi sain neuvoteltua paikkoja lisää. Nyt 60- hengen bussi on neljää paikkaa vaille täynnä. Kuka uskaltaakaan sanoa ääneen, etteivät eläkeläiset muka harrasta, liiku tai pidä yllä sosiaalisia suhteita. Minä ainakaan en uskalla sellaista väitettä allekirjoittaa. Kuulin, että tähän tulee toinenkin bussi, mutta se lähtee Hämeenlinnan suuntaan. Sekin tulee täyteen eläkeläisporukkaa, tarinoi Kerttu, matkaoppaamme.
Marolankadun turistipysäkki oli jo puoli tuntia ennen sovittua lähtöaikaa kirjavanaan matkallelähtijöitä ja laukkuja. Kaikki suloisesti sekaisin loskaisella kadulla. Matkalaiset pääsääntöisesti tummissa vaatteissa. Jouluaaton aattopäivä oli synkkä ja paksupilvinen. Radiomastot melkein kokonaan pilviverhon peitossa. Eläkeläiset eivät yleensä myöhästele, vaan muistavat lähtövaiheessa olla riittävän ajoissa paikalla.
Oppaat ohjailivat matkalaisia oikeisiin busseihin. Matkalaiset toivottelivat bussiin noustessaan autossa jo istuville hyvät joulut ja valitsivat autosta mieleisensä paikat. Joku halusi etupenkkiin maisemia katselemaan. Vaikka niissä ei kummempaa katsomista ollutkaan. Ainoastaan valotonta pimeyttä. Istumapaikat olivat ahtaita. Parimetriset miehet istuivat jalat levällään penkeissään. Vieruskaveri yritti asettaa jalkansa vierekkäin mahdollisimman kapeaan tilaan. Kummankaan asento ei ollut mukavan tuntuinen eikä rento. Siihen sopeuduttiin. Laukkusäilöjen luukut sulkeutuivat. Opas ja kuljettaja astuivat bussiin. Bussin nokka kääntyi kohti Kouvolaa. Nuori mieskuljettaja ilmoittautui Elmoksi. Ja ilmoitti samalla, että Nastolasta ja Kouvolasta tulee vielä 4 kyytiläistä lisää.
-Hyvä, kun on nuori. Hoksottimet pelaa vielä hyvin, jos keli käy hankalaksi. Ja opas, Kerttu, on onneksi vanha tuttu. Tunnetusti luotettava. Siis joulumatka alkakoon nyt,” höpötteli joku matkustajista itsekseen.
Bussissa oli hiljaista. Oliko se kenties matkajännitystä? Vai oliko Joulu jo hiljentänyt kansalaiset juhlan suuruuden edessä? Oppaan tehtäviin kuuluu tarkistaa, ovatko kaikki mukana. Siis nyt ne kaikki 56. Kouvolan jälkeen Kerttu siirtyi käytävälle ja lähti laskentareissulle. Löytyi 56 matkalaista. Kaikki oli niin kuin pitikin! Jess, oppaan muisti pelasi! Jess, bravoo!
Puolimatkan vessapysähdyksen jälkeen Kerttu kierteli laskemasssa matkustajat uudelleen. Luku heitti. Se ei asettunut millään 56:n kohdalle. Neljästä laskentakierroksesta huolimatta. Kaikki olivat kuitenkin autossa vierustoverien ilmoituksen mukaan. Auton vierellä kessutelleetkin. Autossa alkoi ankara pohdinta, miten saataisiin tarkka luku. Pohdintaan oli vierähtänyt taas aikaa neljännestunti.
-Nyt mulla taitaa vähän pätkiä. On kyllä pätkiny ennenkin. Ei se mitenkää uutta ole, ilmoitti Kerttu.
-Otappa nimilista ja huutele nimet, huuteli joku.
Nimenhuuto onnistui. Kaikki 56 paikalla! Ja matka pääsi jatkumaan. Ei se niin vaikeaa ollutkaan.
-Mikä olisi ollut järkevintä? Ynnätä vai vähentää, pohtivat jälkiviisaat matkailijat. Olisiko pitänyt vähentää penkkipaikojen määrästä ihmisten lukumäärä? Erotus olisi ollut tyhjien penkkien lukumäärä eli 4. Vai vähentää yksi matkustaja kerrallaan pois 56:sta. Vai olisiko ollut parempi lisätä tyhjien penkkien määrään matkustajien lukumäärä nimi kerrallaan, jolloin lukumäärä olisi ollut paikkojen kokonaismäärä. Kerto- ja jakolasku poissuljettiin kohtuuttomia vaikeuksia tuottavina. Bussi saapui ajastaan päämääräänsä Imatran kylpylän pihaan. Erilaisten matkustukseen liittyvien rituaalien jälkeen joulun vietto oli kuin olikin hotellikynnyksen ylityksen päässä.
Joulun vietto kesti kokonaista kolme päivää ruokailu-, ja ohjelmarituaaleineen. Ruoka oli kaikille samaa. Valinnat teki jokainen itse. Päivien ohjelma oli jokaisen ihan itse rakennettava. Oli mahdollisuus käydä erilaisissa hoidoissa, kauneudenhoitopalveluissa, kuntosalilla ja uinti- ja saunakohteissa oman harkinnan mukaan. Tapanina joulun pyhien vieton päättyminen valtasi ihmismielet ja arki kurkisteli jo pihapuiden ja ulko- oven takana. Sovitusti ajallaan pihaparkkiin, ulko- oven pieleen oli ilmestynyt tutun värinen linja-auto. Ihanaa ja pahus!
Paluumatka on yleensä menomatkaa helpompi ja nopeampi. Heittelet vain tavarasi laukkuun, niitä suuremmin järjestelemättä ja sitten suljet sen. Matkailijat istuvat yleensä samoille paikoille autossa kuin tulomatkalla. Kukaan ei uskalla sekoittaa tutuksi koettua istumajärjestystä. Ei nytkään. Elmo oli taas kyytijänä. Se tuntui hyvältä. Hän asetteli laukut auton säilöön siten, että ennen Lahtea poisjäävien laukut olivat vasemmassa reunassa ajotien puolella.
-Eipä tarvitsisi niitä sen kummemmin etsiskellä eikä kierrellä auton toiselle puolelle. Matka joutuisi, selitteli Elmo jollekulle, katse laukkusäilöön suunnattuna.
Poistumispaikkoja ja poislähtijöitä oli yksi tulomatkaa enemmän. Matkanteko ja poistumiset autosta sujuivat kommelluksitta kaksi kertaa. Kolmannella kerralla laukkuaan etsivä oli unohtanut sen ulkonäön. Kerrankos sitä erehtyy naulakossa roikkuvista takeista tai laittaa tavarat vieraisiin kauppakärryihin. Tai tarttuu kuntosalilla vieraan oloiseen kenkäpariin. Kun ei muista kaikkia oleellisia yksityiskohtia. Ja muisti pätkii vaihtelevasti, enemmän tai vähemmän.
Ja Kerttu, oppaamme, joutui soittamaan lomapaikkaan ja tiedustelemaan, oliko aulassa näkynyt ylimääräistä, matkailijan epämääräisesti kuvaamaa laukkua. Eihän siellä ollut ylimääräisiä laukkuja näkynyt. Elmo muisti varmasti sijoittaneensa kyseisen henkilön laukun säilön vasempaan reunaan.
-Ei se ole minun laukkuni, jatkoi poislähtevä matkustaja kiukustuneeena. Ei se ole minun.
Ei auttanut muu kuin luvan perään avata pari laukkua ja katsoa, sisälsivätkö ne tuttuja vaatteita. Ja kas, tutut vaatteet löytyivät lopuksi Elmon osoittamasta laukusta vasemmassa reunassa. Ja taas aikaa tärvääntyi parikymmentä minuuttia.
Bussissa jälkiviisaat huomasivat, että laukkujen avaaminen ei ole moraalisesti oikein eikä aina toimivaa. Ongelmaksi tulee se, ettei välttämättä tunnista ja muista omia vaatteitaan. Viisaat ehdottivat ratkaisuksi nimilappua laukun ulkopuolelle, ellei sitä jo ollut. Tai näkömuistin omaavalle lisäksi omaa valokuvaa. Mutta, jos on unohtanut oman nimensä eikä tunnista omaa kuvaansa,
eivät nekään konstit auta. Laukun ulkopuolelle voi laittaa myös huivin, narun, nauhan pätkän tai oman kravatin tai sukan. Kunhan muistaa, mitä laittoi ja tunnistaa laittamansa.
Bussi saapui ajastaan Marolankadulle. Myöhässä. Paikkaaan, mistä oli lähdettykin. Jokainen näytti löytävän oitis oman laukkunsa, osasi suunnata hakijoita, bussipysäkkejä tai takseja kohti. Kotiinsa osaa suurin piirtein melkein aina suunnistaa. Vaikka vähän pätkisikin.
/Maila Honkanen/ NYT VÄHÄN PÄTKII